Pääsisäänkäynti
Vuonna 2008 marraskuun puolivälissä aloitimme pääsisäänkäynnin rappujen teon. Ilmat olivat viileän kosteat eli juuri sopivat muuraamiseen ja valujen tekemiseen. Ennen valuja mittailimme pääsisäänkäynnin katoksen kokoa. Piirustuksissa oleva rappu oli liian pieni sujuvaa kulkua ajatellen ja vähän suurensimme rapun kokoa. Liikaa rappua ei voinut kasvattaa, koska katto piti saada mahtumaan kauniisti työhuoneen ja kodinhoitohuoneen ikkunoihin nähden. Myös pituus talosta pois päin oli aika lailla ennalta määrätty, sillä lippa olisi laskenut liian alas pidemmän terassin kanssa. Kattokulmaa emme halunneet muuttaa saati rakentaa harjakatosta, joka ei olisi istunut moderniin yleisilmeeseen. Työ aloitettiin rakennuksen edessä olevan luiskan purkamisella: tässä vaiheessa pääkulkuovi siirtyi kodinhoitohuoneeseen.
Anturan valumuotti tehtiin jo kertaalleen palvelleista laudoista ja betoni sekoitettiin käsimyllyllä. Rankkaa hommaa ja muutaman myllyllisen sai pyörittää syystalven pimeinä tunteita…
Muurauksen jälkeen portaisiin ja terassille Kalle asensi lämmityskaapelit. Viimeiselle portaalle kaapeli ei aivan riittänyt, mutta toivottavasti saamme maan samalle tasolle, niin porrasta ei sitten enää lasketa portaaksi ja näin ollen portaista tuli siis oikein onnistuneet
Muuraukset ja kaapeloinnit saimme valmiiksi juuri ennen betonivalua: vielä aamulla ennen betoniauton tuloa piti vähän mittailla…
Myös autotallin luiska valettiin samalla kertaa. Sinnekin laitettiin lämmitys ikäviä loskakelejä silmällä pitäen.
Huhtikuussa otin pihasuunnitelmia varten kuvia ja joukosta löytyi myös alla oleva otos, jossa eturappu ja autotallin luiska ovat valmiina ja kovassa käytössä.Lämmityskaapelit kyllä olivat tarpeelliset juuri tänä talvena, kun ei vielä ollut katosta rapun päällä. Ongelmiakin ilmeni: valu ei ollut aivan tasainen (tai pikemminkin talosta pois päin viettävä) ja pari lammikkoa majaili rapulla talven ajan. Valusta tuli myös tehtyä liian korkea. Ovi kyllä aukeaa, mutta kuramattoa ei enää saakaan mahtumaan oven eteen. Vinkiksi vaan vastaavaa suunnitteleville: ovimattojen korkeus on jopa 15mm!
Kesäkuussa saimme vihdoin tolpat ja kattokoolaukset tehtyä eturapulle. Kattopellit purettiin puupinojen päältä ja asennettiin omalle paikalleen. Nyt olisikin vuorossa puupinojen kattaminen, mutta sitä ennen pitäisi purkaa liian matalalla olevat väliaikaiset ja huterat koolaukset ja maalata autotallin seinä, joka pitää kyllä pestä pihkasta puhtaaksi ennen sitä. Että eikun hommiin. Pellit on jo sentään hankittu ![]()

Heinäkuussa lopulta tilasimme kattokourut ja rännit asennettuna ja nyt on taas yksi homma ruksittuna listasta. Puuttuuko julkisivusta muuta kuin sokkelin rappaus, terassi ja kaiteet jokaiselle rapulle? Hmmm… Ehkä kukkalaatikot!









