logoRaksaploki

Päiväkirja omakotitalorakennusprojektin etenemisestä

Tulisijat taloon

Lähetetty kategoriaan Sisätyöt Leenan toimesta 12.11.2007

Kohta on jo piippu valmis ja pitäisi miettiä takan asennusta alakertaan! Takasta tulee yksinkertainen, moderni, selkeä, virtaviivainen ja linjakas. Ja muurari tekee sen alusta loppuun itse, kun niin se tulee edullisimmaksi. Samalla saadaan reilusti varaavuutta. Minulla pääkriteerinä on polttamisen ekologisuus: siis erittäin puhtaat savukaasut ja pienellä puumäärällä paljon lämpöä. Lisäksi tulee vielä turvallisuus eli takan on kestettävä lämpöä vuosikymmeniä romahtamatta ja pelteihin pitää tehdä ns. häkäreikä, jotta ei vahingossakaan jää mitään kytemään. Kolmantena tulee esteettisyys: kaunis ulkonäkö ja tulen tuoma hehku. Siksi luukusta tulee yksiovinen ja lasinen. Muurarillamme on pitkä kokemus takkojen tekijänä, mutta silti vähän mietityttää miten ekologinen takastamme tulee… Eihän ennenvanhaan savun puhtauteen kiinnitetty juuri huomiota, kun ajateltiin vain että kyllä sitä maailmaan mahtuu. Takan voisi periaatteessa muurata ennen lattiavaluja, koska se kuitenkin tarvitsee ns. oman pohjan. Kohtahan meillä on jo lämmitys!

Leivinuuni muurataan ilmeisesti vasta lattiavalujen jälkeen. Se tilataan todennäköisesti valmiiksi leikattuna, sillä siinä säätyy muurarin aikaa. Päällyskuori tehdään sitten oman maun mukaan, kun esim. Tiilerin leivinuunit ovat aika mummoja… Piippu rapataan yläkerrassa vaaleaksi, samoin leivinuuni. Suuluukku tulee käytännöllisesti keittiöön päin, vaikka vähän muurari joutuikin miettimään mikä hormi sitten soveltuu leivinuunille. Olohuoneen puoleiselle seinälle voisi suunnitella jotain “kynttiläreunaa”, mutta taas mahdollisimman selkeää ja suoralinjaista. Hiiliä varten voisi olla hyvä rakentaa ns. hiiliarina, jossa kuumat hiilet saavat rauhassa jäähtyä ja tuoda lisää lämpöä. Tavoitteena on paistaa uunissa pitsaa 350-asteessa, karjalanpiirakoita 300-asteessa ja sämpylöitä ja pikkupullia 250-asteessa. Kunhan jaksan kokata ja leipoa, niin uuniin tulee vielä perunalaatikko (200-astetta), tiikerikakku (175-astetta) ja uunipuuro (150-50-asteeseen). Ruisleipää on ihan pakko opetella leipomaan, niin ei joudu syömään kaupan “ruis”leipiä. Suolankin saa vähennettyä ihan minimiin kotileipomisessa ja taas maailma pelastuu sydän- ja verisuonitaudeilta :)

Monet ovat jo kysyneet, tuleeko olohuoneeseen takka. No ei tule, kun se on olohuone eikä takkahuone. Vaaleat sohvat, matot ja verhot eivät kaipaa seurakseen yhtään ylimääräistä nokea tai tikkuisia puita. Takkahuoneeseen tuleekin tummia värejä: harmaata, mustaa, violettia, tummanpunaista… Takkahuone toimii myös elokuvahuoneena, jolloin tummat värit eivät häiritse katseluelämystä.

Puunsäilytys on aina myös mietittävä tulisijoja askarrellessa. Takan viereen oikealle on helppo muurata matala taso, jonka alle mahtuu puut koreihin. Koska emme useinkaan polta pelkkiä kauniita koivuhalkoja, niin penkin alle eivät osu katseet niin helposti. Leivinuunia ei lämmitetä usein leipomista varten: ehkä korkeintaan kerran viikossa. Pakkasilla voi tietysti kokata uunissa myös ruuat. Pieni korillinen puita voidaan säilyttää piipun vieressä, mutta mieluummin pitäisin roskaiset puut alakerran teknisessä tilassa. Kyllä ne sieltä sitten jaksaa hakea. Jos ei jaksa, niin sitten pitää tinkiä siistiydestä… Lapsilla ja kissoilla ei ole taipumusta jättää mielenkiintoisia kasoja rauhaan, joten yläkerran puunsäilytys nyt vaatii vielä miettimistä.

Sauna tulee myös lämpiämään puilla tuoksun ja ekologisuuden vuoksi. (Poreamme toimii jo sähköllä… tosi ekoa…) Saunomme ehkä kerran viikossa, kun ei ole oikein aikaa useamminkaan. Aamulla kumpikin kuitenkin käy suihkussa, niin sauna on meille vain perinne- ja luksustekijä. Melkein tekisi mieli nipistää saunan neliöistä (ja lisätä kylpyhuoneen puolelle), mutta ehkä lapsiperhe vaatii kuitenkin vähän enemmän tilaa kuin kaksi henkeä. Niin, ja ne tyttöjen saunaillat!! Toivon myös todella, että en jatkossa enää joudu käyttämään saunaa pyykinkuivatustilana ja varastona. Kuivauskaappi ja ulkokuivatus pitäisi riittää: neuleille rakentelen ehkä tasokuivatustelineen kodinhoitohuoneen seinään.

Kamera valvoo

Lähetetty kategoriaan Puutarha ja piha Leenan toimesta 08.11.2007

Eräänä iltana outo auto kierteli tontillamme ja tuli vielä takaisinkin parin tunnin sisällä. Naapuri onneksi näki ja soitti heti meille. Silloin työmaalla ei vielä ollut varastettavaa, paitsi puutavaraa. Taisivat käydä katselemassa paikkoja tulevan varalle… No nyt on kuitenkin tontilla valvontakamera, joka tallentaa epämääräiset liikkeet ja äänet (ja toivottavasti myös rekisterinumeron). Eli jos tutut liikutte siellä, niin hymyilkää, olette kamerassa!

Niin ja voroille ihan vaan tiedoksi: ei siellä vieläkään ole mitään varastettavaa. Viemme kaikki työkalut aina lukkojen taakse.

Lisätäänpä tähän nyt vähän videokuvaa tontilta:

Toimii ainoastaan IE:llä, ja silläkin joskus melko huonosti :(

jos ei näy mitään, kokeile tästä: http://titanic.laiva.org/cw/blogi/dlink.html

Täyttösoraa ja -maata

Lähetetty kategoriaan Pohjatyöt Leenan toimesta 07.11.2007

Saimme edullisesti täyttömursketta jostain Espoon perukoilta. Kyseessä oli paljon kivilohkareita, joita oli varmaan aika työlästä tasoitella pikkukaivurilla. Löysin lohkareista muutamia pihaan sopivia lituskoita kiviä. Lähinnä ajattelin, että ne sopisivat portaiksi tai polun kivetykseksi. En ehtinyt kuitenkaan kerätä niitä riittävästi, mutta ovatpahan nyt jemmassa.

Eilen oli tontille tupsahtanut jostain täyttömaata, joka ensinäkemältä vaikutti aika saviselta :( Oli kyllä puhetta, että savea emme huoli! Ehkä vaan olen liian kriittinen, mutta mun mielestä kyseessä on savi, jos kengänpohjastani jää kunnon jälki “materiaaliin”. Jos se olisi multaa, se olisi mustaa. Jos se olisi kangasmaata, siihen ei jäisi hyvää kengänjälkeä. Eli hus sika metsään!, jos tuo mönjä nyt oli savea. Saavat hakea samantien pois…

Muuten otamme edelleen vastaan täyttömaata, kunhan se ei ole savea. Siis ei ole. Soita ja kysy!

Lapiohommia…

Lähetetty kategoriaan Autotalli (ja muut piharakennukset) Leenan toimesta 07.11.2007

Lisäsinpä tänne oman piharakennuskategorian, kun ei se autotalli nyt oikein muuhunkaan mahtunut…

Autotalli on siis jo jonkin aikaa ollut harjakorkeudessaan ja kattopellitkin ovat paikallaan harjan peltejä lukuunottamatta. Seinissä on tuulensuojalevyt ja koolaukset. Nyt pitäisi mennä Humppilaan höyläämään ulkovuorilautoja ja ostaa maalia ja maalata laudat kertaalleen sisätiloissa. Sitten pääsisi ehkä joskus kiinnittämään ulkovuorausta, huoh.

Mutta nyt on autotallissa lapioitavaa! Kuormurilla (tms.) pääsi lykkäämään alapohjan soraa vain reiluun puoliväliin asti eli loput sorat pitää käsipelillä heitellä autotallin perälle. Tätä hommaa harrastimme eilen ja 10 minuutissa tuli hirveä hiki! Vähintään yhtä tehokasta liikuntaa kuin hiihtäminen. Kyllä koin olevani ihan rapakunnossa, mutta teki lapiointi ihan hyvääkin. Vatsa-, kylki- käsivarsi- ja peppulihakset saivat oivaa treenausta, kun en ole salille jaksanut raahautua.

Tässä hämäriä kuvia sorasta:

img_1044.JPG

img_1045.JPG

Mä kyllä vielä tasotan ton kasan… Puolitoista harkkoa pitäisi näkyä joka puolelta eli vähän on vielä hommaa :)

Muurari muuraa taloa… tai lähinnä piippua

Lähetetty kategoriaan Sisätyöt Callen toimesta 07.11.2007

Tällä viikolla saatiin muurari työmaalle katsastamaan tilannetta, miten saataisiin hormin muuraus käyntiin. Eipä siinä kauaa nokka tuhissut, kun jo luodilla kattoivat hormille paikan ja valoivat betonista hormille pedin. Tiistaina Pääsivät jo hieman aloittamaan muurausta:

img_1040.JPG

img_1041.JPG

img_1042.JPG

img_1043.JPG

Keskiviikkona päästiin jo täyteen vauhtiin, kun tontille tuli tiilikuorma. (Tiistai iltana raahattiin Leenan kanssa isolla pöntöllä vettä ~300l muurausta varten, se riittää ehkä täksi viikoksi…)

img_1052.JPG

img_1053.JPG

img_1054.JPG