Saunan seinien muurausta
Ei tämä projekti etene, jos ei laita hihoja heilumaan ja yläkerran lattiavaluja odotellessa piti keksiä jotain mukavaa pientä puuhastelua. Joten kävin hakemassa K-raudasta pari kärryllistä HB-priima -sisäseinäharkkoja tarkoituksena muurata niistä saunan seinät.
Alkuun joutui vähän aprikoimaan miten hommassa kannatti edetä, mutta ei muuta kuin ohjauspuut seiniin tarkasti vatupassillä pystysuoraan ja muuraamaan ensimmäistä varvia harkkoja. Yllätin jopa itseni sillä, että sain ensimmäisen kerroksen harkkoja hienosti vaateriin, ja harkkorivi jopa näytti suoralta
Niinpä jätin harkot kuivumaan yön ylitse, ja seuraavana päivänä jatkoin muuraamista. Kun pohjat oli suorassa niin muuraaminenon lähes lasten leikkiä. Muutamassa tunnissa sain pari varvia lisää muurattua, ja ruokailun jälkeen vielä toiset kaksi. Nyt on jo yhteensä 1.5 metriä korkeaa seinää valmiina. Huomiselle pitää jättää loput, muuten saattavat alimmat saumat painua liikaa kasaan, kun ei tässä lämpötilassa tuo laasti kuivu ihan niin nopsaan.
Seuraavaksi joutuukin sitten hieman tarkemmin sovittelemaan harkkoja, kun saunan ja takkahuoneen väliseen seinään olisi tarkoitus istuttaa 2×4 lasitiiltä, niin saunaankin saisi edes vähän luonnonvaloa. Korkeusaseman päättäminen ei olekaan ihan helppo juttu, kun lasitiilien kautta ehkä haluaisi nähdä ulos, mutta peppu ei saisi vilkkua takkahuoneeseen
Tästä on hyvä jatkaa sitten maanantai-iltana… Ei se muuraaminen niin vaikeaa ollutkaan. Kädet tosin kyllä ovat aika puhki, kun joutui nostelemaan harkkoja.
4 Responses to 'Saunan seinien muurausta'
Leave a Reply
You must be logged in to post a comment.







tsot tsot,
Matti täällä vinkkaa että minkään lasitiilimallin läpi erota naamaa munista, sen verran epätasaisia lasipinnat on. Valo kyllä tulee läpi, mutta tuskin näkee mitään uloskaan päin…
Kait muistatte, että mitä enemmän eristämätöntä kivi/lasipintaa saunassa, sitä enemmän vaaditaan kiukaalta lämpövoimaa.
Juu, näinhän se on… Eipä siitä juuri mitään näy, mutta parempi tässä vaiheessa saada silti aukko sopivasti kohdalleen. Joo kyllähän se eristämätön kivi/lasipinta nostaa “kuutiomäärää” mutta jostain luin, että vasta yli neliön verran lasitiiltä vaikuttaa merkittävästi siihen. Meillä nyt tulee niitä 8kpl eli 40×80cm…
Lasitiilien paikaksi päätettiin sama korkeus kuin takkahuoneen yläikkuna. Eli ainakin ikkunan alaosa on samalla korkeudella eikä sitten häiritse silmää, toivottavasti.
Kiuasta on jo vähän lämmitetty, kun saatiin Humppilasta kuivia koivupuita. Kiuaskivet Kalle ja Mikko hakivat vasta tänään ja niiden asettelu olikin kuulemma lähes taidetta…
Kuivat puut loppuivat äkkiä ja nyt on poltettu rakennusjätettä. Vähän taisivat olla kosteita, koska pellin raosta oli tullut nokea muuriin. Ei auta siis pelkkä häkäreikä pellissä pitämään loppupalokaasuja pois kämpästä. Mutta ei siis parane laittaa peltiä kiinni liian aikaisin, jos ei tykkää savun aromista…